Mies
joka ei osaa oikein mitään.
Mies herää uuteen aamuun ja alkaa miettiä
tulevaa työntäyteistä päivää. Kahvia juodessa on hyvä tsekata aamun ensimmäiset
sähköpostit. Tietoliikenneyhteydet toimivat moitteetta, ja hyvä niin, sillä
tietotekniikastahan hän ei ymmärrä mitään. Onneksi hän on osannut hankkia
ympärilleen osaavan verkoston tätä asiaa varten. Voi keskittyä olennaiseen.
Kun hän saapuu toimistolle, on ensimmäisenä
vuorossa edellisen vuoden tilinpäätöksen läpikäyminen. Hän kuuntelee sujuvasti
raporttia. Tekee muutaman tarkentavan kysymyksen ja saa tällä perusteella
tunteen, että asiat ovat taas reilassa. Nimi alle ja menoksi. Laaja,
monimutkainen asia on läpytelty varttiin! Oli taas kerran hyvien osaajien,
hyvin valmistelema kokonaisuus.
Seuraavana onkin vuorossa suureen toimitukseen
liittyvän reklamaation käsittely. Paikalle on kokoontunut tuotekehitys,
projektinhallinta ja tuotanto. Ongelma käydään perin juurin läpi ja alun
pienestä epätoivosta on palaverin kuluessa päästy pisteeseen, jossa on muodostunut
käsitys siitä miten ongelma ratkaistaan. Hän (Mies joka ei osaa oikein mitään) lupaa soittaa asiakkaan
toimitusjohtajalle ja rauhoitella tilannetta. Näin hän viipymättä tekeekin.
Puhelu päättyy hyvässä hengessä ja ihmiset saavat rauhassa keskittyä hoitamaan
asiat kuntoon.
Seuraavana onkin tämän päivän aikaa vievin
tehtävä edessä. Yrityskauppaan liittyvän sopimuksen käsittely. Osapuolien
lakimiehet ovat hinkanneet valmiiksi sopimuksen, joka on pian määrä
allekirjoittaa. Hyvin vaativaa ja hankalaa, kuten hän hyvin tietää. Onneksi
juristit osaavat asiansa ja hän on selkeästi osannut kertoa sen tahtotilan,
joka nyt paperille pitäisi saada kiteytettyä. Homma onkin valmisteltu
erinomaisen hyvin ja häntä melkein hymyilyttää miettiessään, miten helppoa elämä
on, kun ihmiset ympärillä tietävät missä mennään. Hän vilkaisee kelloa ja
miettii, että taitaa jäädä lounas tänään väliin. Samassa kuitenkin assistentti
tuo kokoushuoneeseen lounaan, juuri sellaisen, kun tietää tämän joukon
haluavan.
Kello on hiipinyt iltaan ja aamulla on
matkalle lähtö. Palaverista tullessaan hän poimii assistentin hoitamat
matkaliput ja hotellivaraukset pöydän kulmalta. Päällä on keltaisella lapulla
hyvän matkan toivotukset ja maininta, että taksi poimii sitten kotipihalta
05.00 seuraavana aamuna. Taas on helppo hymyillä.
Matkalla kotiin, aiemmin mainitsemamme
asiakkaan toimitusjohtaja soittaa ja kiittää ripeästä reklamaation hoidosta.
Samalla Hän saa kutsun uuden tehtaan avajaisiin.
Se oli hyvä päivä, Hän miettii. Ja loppujen
lopuksi hän ei siis itse tehnyt oikein mitään. Ja miten olisi voinutkaan,
hänhän on Mies, joka ei osaa oikein mitään. Häntä kutsutaan myös johtajaksi,
jopa hyväksi sellaiseksi. Se mies ei olisi elämässään saanut mitään aikaiseksi
ilman, että hänellä on ympärillään ihmisiä, jotka tekevät kaikesta mahdollista.
Ihmisiä, jotka päivä toisensa jälkeen lyövät itsensä likoon ja tekevät suuria
asioita yhteisen päämäärän tavoittamiseksi. Jos tämä mies jotakin osaa, niin
hankkia oikeita ihmisiä tekemään oikeita asioita ja sen jälkeen antaa tilaa
toimia. On vain pakko ihmetellä, miksi tämän tajuaminen voi olla niin vaikeaa.
Varsinkin kun kaiken tämän tajuttuaan tekee oman ja ympärillä olevien ihmisten
elämän niin paljon helpommaksi.
Ja muuten - Se mies, joka ei osaa oikein mitään,
olen minä.
No comments:
Post a Comment